A.D. Moonlight Shadow "Shani" VH11-017-0471

SHLA-II

Emme unohda muistoas kaunista, hyvää,
viime leposi olkoon rauhaisaa, syvää.



Shetland tamma, rtkrj 100cm, s. 09.07.2010 Suomessa, k. 28.05.2014 (19v).
kasv & om. Jannica (VRL-04799).
he A / re 60, enn. 3.16,7, st 1: 0-0-0 (vs. 2575ve).
Shanista minulla on niin paljon kerrottavaa etten edes osaa päättää mistä aloittaisin. Tamman syntymähetkistäkö vai siitä kuinka kasvoimme yhdessä ja voitimme ekat kisat? Shani on yksi tallimme ylpeydenaiheista ja parhaista kasvateistamme. Se ei ole satujen valkoinen hohtavaharjainen ratsu, mutta se on minulle tärkeä poni, jonka kanssa jaan surut ja elämän pienet ilot. Shani on ollut koko ikänsä taistelija, siitä hetkestä kun se tuli tähän maailmaan, tuona heinäkuun sateisena yönä 2010. Shani on aina ollut meidän ponimme, Christianin ja minun, sitä ei käy kiistäminen, enkä voisi kuuna päivänä kuvitella tammasta luopuvani. Kaikki nämä yhdessä vietetyt vuodet ovat meitä lähentäneet ja Shani tulee poistumaan meiltä ainoastaan eläkekotiin elämästään nauttien, jos sinnekään. Sehän olisi suuri kunnia saada jakaa tamman viimeisetkin elinvuodet täällä Adinan parissa ja saatella mamma sitten haudanlepoon kun se aika koittaa. Mutta ei vielä mennä asioiden edelle, kun tammalla on koko elämä edessä :)

Shani käyttäytyy toisinaan kuin nuorempikin varsa, mutta on jo hieman järkiintynyt iän myötä. Se on toki vieläkin hyvin kärsimätön, etenkin ruoka-aikaan. Myöskään hoidettavana ei Shani malta kauaa seisoskella, mutta antaa kuitenkin hoitaa itsensä kunnolla. Vieraista Shani ei oikein pidä vaan vetäytyy karsinannurkkaan jos vieras yhtäkkiä yrittää tehdä tuttavuutta sen kanssa. Shanin kanssa pitää olla päättäväinen ja jopa minä itse joudun sen kanssa välillä vääntämään kättä siitä kumpi on pomo. Shani onkin perusluonteeltaan hyvin päättäväinen ja itsevarma. Se tietää mitä haluaa ja mitkä ovat sen mahdollisuudet jotta tahto toteutuisi. Shani ei kuitenkaan ole ilkeä, vain temperamentikas ja tammamainen. Se esittää useimmiten kovempaa kuin mitä onkaan kovan kuoren alla ja herkimmät harjaushetket saavat tämänkin tamman puoliuneen.

Shanilla on upeat liikkeet, joita se on tykännyt esitellä pienestä pitäen. Laitumella poni laukkailee päivät pääksytysten ja ihmettelemme etteikö se koskaan väsy. Shani vain nauttii vapauden huumasta ja on usein johtajatamma porukassa, joka kokemuksellaan ei jätä minkäänlaista mahdollisuutta toisille saada johtaja-asemaa. Kaikki tammamme tulevat kuitenkin hienosti toimeen, eikä Shanikaan turhasta kimpaannu. Nuoremmat kunnioittavat tammaa, mutta vanhemmat tammat joskus saattavat kapinoida nuorelle johtajalle. Laitumella Shani ei oikein mielellään anna kiinni ja pakenee peränurkkaan heti kun huomaa hakijoita tulevan. Taluttaessa Shanin kanssa on oltava määrätietoinen, ettei joudu itse kuskattavaksi. Mikäli Shani joutuu pidempään seisomaan narun päässä se kannattaa sitoa kiinni, sillä tammalla on lyhyet hermot ja se alkaa helposti steppaamaan ja tanssahtelemaan.

Hoitaessa Shani kannattaa sitoa kiinni, mutta jättää hieman liikkumatilaa ettei tamma ihan täysin hermostu vapaudenriistosta. Vapaana ollessaan tamma pyörii karsinassa ja on hankala hoidettava. Hoitaessa Shani osaa kaikki temput, kiskoo kavioita takaisin tai liimaa ne maahan. Se voi myös tahallaan astua varpaillesi jos et ole varuillasi! Shani ei millään hoitaessa antaisi koskea päähänsä, mutta luovuttaa melko helposti kun tajuaa ettei hoitaja mene sen jekkuihin mukaan. Kaviotkin nousevat tarvittaessa asiallisesti, vaikkakin Shani saattaa vältellä niiden nostamista viimeiseen saakka. Shani on kova esittämään näissäkin tilanteissa, mutta oikeasti on melkoinen nallekarhu ja tykkää sen kanssa puuhailusta ;) Varustaessa Shani on kiltti, mutta satuloidessa tammaa pitää hieman rauhoitella, jotta se malttaa seisoa paikallaan koko satuloinnin ajan. Se temppuilee joskus kuolainten kanssa, mutta luovuttaa tässäkin melko helposti. Suojittamisessa Shani seisoo tyynesti, mitä nyt joskus saattaa hieman jalkojaan nostella jos suojat menevät huonosti.

Shani vaatii ratsastajaltaan paljon, mutta on todella lahjakas. Sen tulinen luonne tulee esiin myös ratsastaessa ja poni vaatii kokeneen ratsastajan ja selkeät avut toimiakseen oikein päin. Shania kannattaa ratsastaa kevyellä ohjalla ja hidastaa etupäässä istunnalla ja muilla avuilla koska poni on hyvin herkkä suustaan. Istunnan kanssa on muutenkin syytä olla tarkkana, sillä tamma on erittäin herkkä myös painoavuille ja toimii jopa pelkästään niillä! Oikein ratsastettuna Shani on hyvin kevyt sekä tasainen ratsu, erityisesti sen laukka on mukavan voimakastahtinen ja matkaavoittava sekä kevyt, joka on hypätessä eduksi. Shani on lahjakas kouluponi, joka nauttii uuden oppimisesta ja touhuamisesta esim. pujotellen. Esteet Shani hallitsee myös, tekee tiukat kurvit ja hyppää mistä tahansa. Väärin ratsastettuna Shanista saa myös kiukuttelevan ja riehaantuvan ponitamman, jossa on pitelemistä!

Maastossa Shani on reipas ja vaatii hetken aikaa kunnes rauhottuu lenkkeilyyn. Rento ratsastaja saa Shaninkin rentoutumaan maastossa ja se kulkee kaula pitkänä ihmetellen silloin tällöin puunoksia tai ruohotupsuja. Shanin kanssa on kiva viettää pidempikin aika maastossa, taivaltaen vaikka koko päivänkin vaelluksella. Tamma on varmajalkainen luottoratsu, se ei säiky edes jokia tai siltoja, vaan ohittaa ja ylittää kaiken ongelmitta, se pitää myös uimisesta. Ainoa asia mitä Shani hieman pelkää ovat isot autot, joita ohittaessa tamma saattaa hieman kiihdytellä itsekseen, muttei yleensä sen kummemmin reagoi niihinkään. Shanilla on hyvin kilpailuhenkinen asenne maastoiluun, joten sen kanssa on helpompaa maastoilla yksin kuin seurassa. Toki tamma osaa myös seurassa olla nätisti, vaikka saattaakin laukassa pukitella tai muuten hermostua ellei pääse kärkeen. Monella on myös tapana maastoilla Shannin kanssa ilman satulaa ja se tuokin tammalle rentouttavaa vaihtelua. Shani myös työskentelee jonkun verran ajoponina ellei ole kilpailukausi meneillään.

Kisapaikalla Shani on levoton, tanssahtelee ja hirnuu vieraille hevosille etsien tuttuja. Se ei malta kuunnella ratsastajaa, mutta rauhoittuu pian ja alkaa sitten kuuntelemaan apujakin paremmin. Radalla Shani keskittyy suoritukseensa täysillä, erityisesti koulukentillä, jossa Shanista on tullut erittäin taitava ja itsevarma esiintyjä, kilpailumenestystäkin varmasti alkaa tulemaan pikkuhiljaa. Koppiin Shani menee minun kanssani hyvin, muttei oikein luota vieraisiin. Kilpailueläinlääkäriin (ja muihinkin) Shani suhtautuu epäluuloisesti, mutta antaa heidän tutkia jos hoitaja kiinnittää huomion vaikkapa leipäpussiin. Kengittäjän kanssa Shani on kiltti, mutta saattaa testata uutta kengittäjää kiskomalla kavioitaan pois. Myös peseminen ja muu laitto kisoja varten sujuu ongelmitta, mutta jos letitys tai pesu kestää liian kauan saattaa tamma hieman steppailla.


Varsat
13.09.11 o. A.D. Gold N'Phaleon (i. Hopearinteen Scurry)
25.12.11 t. A.D. Golden Fairy Tale (i. Little Pepper)
21.04.12 o. A.D. Gold Flash (i. Little Pepper)
20.06.12 t. A.D. Golden Gate (i. Little Pepper)
03.09.12 o. A.D. Golden Gabriel (i. Little Pepper)
09.04.13 t. A.D. Golden Cathalena (i. A.D. Cranberry)
10.06.13 o. A.D. Golden Maximilian (i. A.D. Magic Bear)

A.D. Max Moonlight
vrt 103cm
A.D. White Prince
km 102cm
Lollipop's Candy
Vanja v. Capone
rtkm 97cm
Tiara
trt 104cm
Vintage
Millie
Nollan
vkkkrj 98cm
YLA3, KRJ-IV, SHLA-III
Whisky
vkk 83cm
Goldstrike
Wendy
Champion Pathin
rtkm 83cm
Tiny of Nook
Tyros


Isä A.D. Max Moonlight on Adinan nuoremman sukupolven kasvatteja. Orilla ei vielä ole muita jälkeläisiä, mutta se on palkittu kunniamaininnalla virallisissa näyttelyissä. Kisatuloksia orilta ei vielä ole.

Emä Nollan on Adinassa asuva ulkomaan tuontiponi. Nollan on perusluonteeltaan laiska, mutta silti aivan ihana ja valloittava persoona! Nollanilla on orivarsa Missin lisäksi, joka ei juurikaan ole sijoittunut. Nollan ei ole sijoittunut näyttelyissä, mutta sillä on reilut 20 sijoitusta monipuolisesti eri kisalajeissa.

Shetlanninponien laatuarvostelu
25.01.13 - SHLA-II - 19,5(17-22)-16-30-12,5-6-0 = 84p

VSN näyttelyt
16.06.13 - 28p - Wild Horse Ranch, tuom. Peppi S.

VPA Cup
28.02.14 - me 50cm - 2/25 - kutsu

Villit sijoitukset 31kpl
05.02.14 - näyttelyt - 1/10 - kutsu

12.07.11 - helppo C - 2/30 - Március
20.07.11 - helppo C - 2/21 - Ponipallero
29.07.11 - helppo C - 5/36 - Ocean
17.10.11 - helppo C - 5/32 - Haroldlyn
30.10.11 - raviohjelma - 1/7 - Adina
12.11.11 - helppo C - 1/32 - Ahmavaara
08.12.11 - helppo C - 8/75 - Hengenvaara
12.12.11 - helppo C - 3/75 - Hengenvaara
09.06.12 - helppo B - 3/19 - Chameleon
18.07.12 - helppo B - 1/19 - Stemma
03.08.12 - helppo B - 4/47 - Skyfallen Ponies
25.09.12 - helppo B - 1/20 - Yemene
10.11.12 - helppo B - 2/21 - Hoarfrost Hickory
25.11.12 - helppo B - 2/10 - Routavaara
15.12.12 - helppo B - 3/20 - Routavaara
01.01.13 - helppo B - 1/14 - Vaahterapolku

01.07.11 - 40cm - 8/118 - Icon
20.07.11 - 40cm - 1/17 - Askelma
24.07.11 - puomit - 1/2 - Adina
11.11.11 - 40cm - 2/13 - Ahmavaara
20.12.11 - puomit - 2/4 - Hackamore
06.01.12 - ristikko - 2/11 - Peikonjoki
15.01.12 - ristikko - 1/10 - Kisahebot
23.01.12 - 40cm - 2/7 - Korpisuo
25.06.13 - 50cm - 1/10 - kutsu
20.08.13 - 50cm - 1/13 - kutsu
10.11.13 - 50cm - 2/26 - kutsu
15.11.13 - 50cm - 4/30 - kutsu
11.12.13 - 50cm - 2/16 - kutsu

26.02.12 - me 40cm - 2/19 - Muisto

VRER ravit
26.04.13 - 8/10 - 3.16,8 - Niittyrannan ravitalli

kuvan © Stutteri Stjernen